Käsitöitä kaikille

Suomessa Uno Cygnaeus halusi koulusta yleissivistävän ja käytännönläheisen, jonka tehtävänä oli kasvattaa oppilaita. 1860-luvulla tätä pidettiin usein hullutuksena, sillä koulun tehtäväksi ajateltiin henkistä kehitystä, johon ei puuhastelu kuulunut. Cygnaeus oli kuitenkin tutustuntut ajan viimeisimpiin opetusteorioihin ja huomannut saksankielisissä maissa kulkiessaan, miten oppilaat kehittyivät erityisesti työkasvatuksen kautta: pikkulapset leikkivät Fröbelin palikkasarjoilla ja isommat lapset jatkoivat kätevyyden harjoittamista käsitöiden tekemisellä. Yleistä käsityökasvatus ei Euroopan kouluissa kuitenkaan ollut.

Euroopan-matkan matkakertomuksessaan Cygnaeus kertoi innoissaan, miten kaksi hänen innoittamaansa kasvatusajattelijaa saivat lapset kukoistamaan:

Fröbelin on, Pestalozzin todellisena oppilaana ja seuraajana, onnistunut täyttää suuri aukko lastenkasvatuksessa, toimeenpanemalla käsityötä, joka samalla antaa lapselle tekemistä ja edistää sen ruumiin- ja sielunvoimien kehitystä, joten saattaa toivoa, että tuo pelkkä tietopuolinen oppiminen ja ulkoalukeminen sekä ruumiillisen kasvatuksen laiminlyöminen, josta nykyään niin paljon valitetaan, vähitellen on lakkaava. (Cygnaeuksen matkakertomus, 1859)

Cygnaeuksen ajatukset vaikuttivat suuresti suomalaiseen kouluun ja hänen ansiokseen on luettava se, että Venäjän keisari vahvisti Suomen kansakouluasetuksessa (1866) pakolliseksi oppiaineeksi käsityön opetuksen ensimmäisenä kouluna maailmassa.

Jyväskylän Seminaari koulutti kansakoulun opettajia vuodesta 1863 alkaen. Näin perustettaviin kansakouluihin saatiin osaavia opettajia, sillä seminaarissa heille opetettiin neljässä vuodessa ne tiedot ja taidot, joita heidän oli tarkoitus opettaa kansakouluissa. Jyväskylän Seminaarilla oli oma harhoituskoulu, jossa tulevat opettajat harjoittelivat kolmannesta opiskeluvuodestaan alkaen opettamista samaan tapaan kuin nykyisin Normaalikouluissa eli Norsseissa. Cygnaeuksen ajatukset siitä, millaista oppia seminaarissa annettiin, näkyivät myös koko Suomen kansakoulujen oppitunneilla.

Käsitöiden opettamisella on tarkoitettava hankkia oppilaille yleistä kätevyyttä joka jokaiselle ihmiselle, mutta varsinkin työmiehille, on suurenarvoinen, sekä taitavuutta muutamissa maamme asukkaille sopivissa kotiteollisuusaskareissa.

Käsitöitä ei seminaarissa ja kansakoulussa saa harjoittaa ammattimaisesti, eivätkä ne myöskään saa olla vain koneellisia, ajatuksettomia käsitemppuja, jotka eivät kysy hengen voimia eivätkä siitä syystä voi henkistä tyydytystä lahjoittaa, eivät myöskään aikaansaa halua työntekoon, vaan sen sijaan useinkin herättävät kyllästymistä ja vastenmielisyyttä tuota väkisin vaadittua työskentelemistä kohtaan. Päinvastoin tulee sen olla sellaista käsityötä, joka kysyy sekä ruumiin että hengen voimia ja senvuoksi vaikuttaa sekä ruumiillisesti että henkisesti kasvattavasti. (Cygnaeus, 1910)

Tutki tehtävä-kohdasta niitä säädöksiä, jonka perusteella opetusta annettiin.