Palautteet
Meidän cynkkari
Kiitos että "Cynkkari" on herätetty henkiin. Paljon tulee muistoja hyvästä opettajastamme Pentti Tenosta, joka oli meillä useiden vuosien ajan . Ei ollut koulukiusaamista ja välitunneilla leikittiin. Oli hyvä ja turvallinen koulu ja luokat oli rauhallisia.
Pikku koululainen
Muistoja 1980-luvun lopulta
Kävin musiikkiluokkaa Cygnaeuksen koululla vuosiluokat 3-6 vuosina 1985-1989. Opettajamme Risto Forstén oli ollut opettajan koululla monta kymmentä vuotta, ja me olimme hänen viimeinen luokkansa. Hän jatkoi vielä vähän eläkeiän yli, jotta sai saateltua meidät yläkouluun. Olimme koulun ainoa luokka, jonka oppilaat nousimme vielä vanhaan tapaan vastatessamme seisomaan.
Risto oli hyvällä tavalla vaativa opettaja ja opetti meille paljon sellaista, mikä oli yli vaatimustason. Hän käytti usein lausetta "kirjantekijä pitää teitä tyhmänä, joten opetan teille myös tämän..." Ja kun monissa muissa kouluissa jätettiin vaikkapa taivutusmuodot muutamaan, me osasimme jo hyvin pienenä niin inessiivit ja komitatiivitkin.
Risto opetti meille vanhanajan opena myös paljon ulkorimpsuja: opimme sujuvasti paitsi konjuktiolitanniat, myös laskusäännöt ja Euroopan rajat tankatessamme usein lausuntana "Pohjoinen jäämeri, Uralvuoristo, Uraljoki ja siitä kohti Dardanelleja ja lopulta takaisin pohjoiseen" Osasimme rimpsuina paljon muutakin kuten Itämereen laskevat länsirannikon joet pohjoisesta etelään.
Kertotaulussa meidän luokkaa ei voittanut kukaan, koska Risto oli ehdottoman tiukka vaatiessaan kertotaulujen osaamista. Säännöllisesti oli koe, josta piti saada kaikki oikein kolme kertaa peräkkäin ja vastausaika lyheni kasvaessamme vain pariin sekuntiin ennen seuraavaa kysymystä.
En tiedä, kuinka paljon oli RIston ansiota, ja kuinka paljon tavallista etevämpi luokka, mutta meistä tuli pitkälle yläkouluun jatkunut legenda tai opettajat puhuivat "siitä Riston luokasta". Siitä porukasta meistä peräti 11 kirjoitti vuoden 1995 kirjoituksissa vähintään 5 laudaturia.
Tuohon aikaan musiikkiluokkia oli Jyväskylässä kolmella koululla, ja pääkoulu oli Cygnaeus, jossa kokoontui harjoituksiin musiikkiluokkien kuorot Vox Aurea (entinen A-kuoro) ja Kolmekuutoset (entinen B-kuoro). Luokallamme oli yli 30 oppilasta, mutta työrauha oli aina hyvä. Villikot istuivat erillään luokan takana.
Harjoitukset pidettiin silloin valkoisessa kesällä 2025 puretussa Keskikadun koulussa, jossa toimi silloin harjoittelu- ja tarkkailuluokat. Sinne kuljettiin lasista tunnelia pitkin pihan yli. Sinne vähän pelottikin mennä, koska siellä oli meidän lasten karulla kielellä "pahikset ja vammaiset" ja eräs poika siltä puolelta oli minut ja kaverini pahoinpidellyt ja jännittyneinä luokanopettaja vei meidät sinne tunnistamaan poikaa luokkakuvakansiosta. Pitkään pelotti mennessä kuoroon, että se poika näkisi minut ja kostaisi, kun kerroin tapahtuneesta opelle.
Kaikki A-luokat kolmannesta luokasta alkaen oli aina musiikkiluokkia. Musiikkia oli kuusi tuntia viikossa, ja yksi tunti niistä oli aina nokkahuilutunti. Meillä oli nokkahuilutunneille ihan oma vihko, ja meistä kehittyi taitavia soittajia, joille pidettiin säännöllisesti nokkahuilukokeita. Koululla oli Riston suosima perinne, että nokkahuiluina käytettiin ainoastaan englantilaisen otteen soittimia, eikä valtavirran saksalaisen otteen huiluja, koska englantilaisissa oli vaikka jokin vaikeampi perusote, myös puhtaampi f-sävel.
Meille kehittyi myös tarkka korva, koska Risto teki paljon harjoituksia käyttäen solmisaatiota. Kaikki laulut opeteltiin niin, että kirjoitimme nuottien alle, onko sävel kappaleessa esim. do vai re vai la. Ja sitten ensin lauloimme laulun do re mi-sanoilla näyttäen käsillä oikeaa solmisaatio- merkkiä.
Olimme myös tosi taitavia harmonioissa, siitä piti huolen Riston usein tunnin alkuun ottamat moniääniset harmoniaharjoitukset, joissa hän laittoi eri osat luokkaa laulamaan eri säveltä ja kiersi näyttämässä merkein, ketkä nostavat säveltä puoli tai kokonaisen askeleen ylös tai alas. Opimme myös ison joukon kaanoneita, joista useiten käytetty oli "Saaliiksi sain hyttysen, suopaa keitin siitä."
Joka aamu laulettiin myös virsi virsikirjasta, ja aamunavaus tuli joka aamu keskusradiosta, yleensä se oli hengellinen.
Siihen aikaan saimme aina olla vapaasti luokassa ennen opettajan saapumista välitunnilta opettajainhuoneesta , en muista, että siitä olisi koskaan tullut ongelmia.
Ulkona kaikkein mieleenpainuvin ja omaleimallisin välituntivaruste oli ponnuulaudat, jotka olivat olleet koulun perinne vuosikymmeniä. Ne olivat kuin keinulaudat, mutta niissä hypittiin seisaaltaan ja toisessa päässä ollut lensi aina korkealle ilmaan ja se oli tarkoituskin, saada kaveri mahdollisimman korkealle. Niissä tapahtui välillä onnettomuuksia, kun kaveri ei osunutkaan ihan oikeaan kohtaan ja ysärillä ne kuulemma kiellettiin.
Suosittuja leikkejä 80-luvun lopun olivat myös kuminauhatwist koulut yhdistävän tunnelikatoksen pylväissä ja erilaiset hyppynarukiertsikat pitkillä naruilla, niihin osallistui koko luokka. Jossakin vaiheessa pitkään suosiossa oli myös kirkonrotta ja erilaiset piirissä tehdyt käsiläpsyleikit.
Melkein kaikki tytöt, myös minä, kävimme koulun tanhukerhossa, joka kokoontui juhlasalissa. Meillä oli kansallispuvut, joissa esiinnyimme monissa tapahtumissa.
Hienoa oli myös se, että meidän koulu oli kaupungin ensimmäisiä, jotka ottivat käyttöön juomalasit ja isot maitokoneet kertakäyttöisten foliokannellisten maitopurkkien sijaan. Sitä kaikki vierailijat aina ihmettelivät. Meidän aikanamme tuli myös muutos, että ruokaa sai alkaa ottamaan itse sen sijaan, että keittäjät tarjoilivat sen. Monia kyllä 2 desin kertakäyttömaitopurkkien häviäminen harmittikin, koska sinne oli hyvin suosittua ja kätevää suupyyhkeen alle kätkeä ruuantähteet. Vähitellen totuimme myös laseihin.
Liisa
Opettajat
Kun kävin ko. koulua 1966-luvulla, niin silloin järjestettiin Henkisiä kilpailuja, mm. laulussa ja muistan kun jaoin ensimmäisen palkinnon Markku Kekkosen kanssa, hän oli Vilho Kekkosen poika.
Sitten pidettiin koulujen välisiä hiihto- ja luistelukilpailuja, kirjoituskilpailuja ja muistan kun voitin Itsenäisyyskirjoituskilpailun ja sain kunniakirjan, jossa on Johannes Virolaisen ja Marjatta Väänäsen allekirjoitukset. Kunniakirja on minulla vieläkin tallessa. Sitten pidettiin koulujen välisiä liikennekilpailuja ja käytiin myös uimahallissa.
Koulu oli aivan ihana koulu kaikin puolin ja minulle on jäänyt mieleen ihanat opettajat Yrjö Leppänen ja Esa Ranta ja myös Elli Mantere. Koulun rehtori Arvi Jakosuo on myös jäänyt mieleen positiivisena muistona!
Välitunnilla pelattiin pesäpalloa ja se oli aivan ihanaa. Koulu oli niin hyvä, että se oli minulle paras koulu kaikista, mitä olen käynyt.
Arvot olivat kohdallaan ja koulu tuki hyvin liikunnallisuutta ja myös henkistä puolta.
Tyytyväinen kävijä
