"Sillä koska koti yhteiskunnassa on siveyden oikea kehto, niin tulee kristillisen kotikasvatuksen aikaansaamisen olla päätarkoituksena kansansivistystä maassamme järjestettäessä. Ja koska kotikasvatuksen luonne parhaastaan riippu naispuolisista, varsinkin äidistä, niin tulee etupäässä kiinnittää huomiota kelvollisten lastenhoitajain ja äitien kasvatukseen.” (Uno Cygnaeus kirjoituksessa Ehdotus kansakoululaitokseksi)
Uno Cygnaeus ajatteli naisten sopivan erityisen hyvin opettajiksi, olihan seuraavan sukupolven kasvattaminen ajan hengen mukaisesti naisen erityistehtävä. Hän näki naiset kansan sivistäjinä. Opettajan roolissa Cygnaeus näki naisen koko Suomen kansan kasvattajana.
"Sopivia oppilaita seminaarin naisosastoon ei liene vaikea saada, koska luultava on, että suuri joukko nuoria naisia, jotka nyt, vailla korkeampaa pyrintöjen päämäärää, usein elävät hyödytöntä ja riemutonta elämää, ilolla käyttäisi hyväkseen tilaisuutta hyödyllisellä toimella päästäksensä taloudellisessa suhteessa riippumattomaan asemaan." (Uno Cygnaeus kirjoituksessa Hajanaisia mietteitä Suomeen aiotusta kansakoulusta)
Minna Canth oli yksi ensimmäisistä seminaariin kirjautujista ja hän kävi Jyväskylän seminaaria kaksi vuotta ennen kuin hänen täytyi jättää se kesken: seminaari ei sopinut naimisissa olevalle naiselle, vaikka puoliso olikin seminaarin lehtori.
Puolisonsa yhtäkkisen kuoleman jälkeen Minna Canth elätti seitsenlapsisen perheensä pitämällä isältään perimäänsä kauppaliikettä Kuopiossa. Hän oli tämän lisäksi yhteiskunnallisesti aktiivinen ja kantaa ottava nainen. Hän keskittyi erityisesti naisten aseman parantamiseen 1800-luvun lopulla.
Alla on teksti, joka liittyy Canthin tekemään kirjoitukseen “Naiskysymyksestä II”. Se on julkaistu lehdessä Valvoja, numerossa 6 vuodelta 1884.
“Ja mitä sanotaankaan tyttökoulujen opetustavasta, joka kuitenkin on huonoa huonompi. Valmiiksi leivottuna tyrkytetään lapsen mieleen dogmia ja sääntöjä, joita hänen tulee sokealla luottamuksella ottaa totuuksina vastaan, kysymättä: “onko niin?” ja “minkätähden?” Voitaisiinko keksiä parempaa keinoa kuolettamaan ihmislapsen sielussa omatakeisen tutkimisen halua ja elävän tiedon kykyä. Ei puhettakaan järjen luonnonmukaisesta, säännöllisestä kehittämisestä, ei yritystäkään johdattamaan lasta itsenäiseen havaintoon ja työskentelemiseen, jonka kautta hänen mielensä pysyisi raittiina ja tahtonsa saisi lujuutta, kestävyyttä ja voimaa. Senkinlaiset aineet kuin uskonto historia ja luonnontieteet tehdään ikäviksi muistiotiedoiksi, jommoisina niiden hyöty on tuiki vähäinen taikka — ei mikään”