Aleksantereita ja Nikolaita Suomen suuriruhtinaina
“Sodan kauhistuksen keskellä tahtoi Herra kutsua Keis. Nikolauksen, jonka hallitus Suomelle monissa vaiheissa oli kova kokemuksen aika, ja korotti Keisari istuimelle meidän nykyisen jalomielisen Suuri ruhtinaamme, joka on Suomen maan kansallista edistystä sanomattomasti auttanut ja jonka jalo sydän yhtänään samalla lempymällä rakkaudella hempii Suomen maata ja Suomen kanssa, jonka rakkautta hän jo ennen istuimella istumistaan oli osoittanut.” (Cygnaeus 1863 vihkimispuheessa)
Näin ihaillen ylisti Uno Cygnaeus Suomen suuriruhtinaana eli hallitsijana toiminutta Aleksanteri toista. Hän oli Venäjän keisari. Suomi oli ollut Venäjän autonominen eli itsehallinnollinen osa vuodesta 1809 alkaen.
Aleksanteri toisen isosetä, Aleksanteri ensimmäinen julisti Porvoossa järjestelyillä valtiopäivillä, kuinka Venäjän valtakuntaan liitetty Suomi oli samalla liitetty kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Julistuksen myötä Suomessa alkoi kiivas kansakunnan rakentamisen kausi. “ Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia”, totesi A.I. Arvidssonin. Pulmana oli se, mitä suomalaisuus mahtoikaan olla. Piti synnyttää uusi keksintö, suomalaisuus, jotta alueen asukkaat voisivat kutsua itseään suomalaisiksi. Lisäksi piti keksiä se, miten asukkaat saatiin sitoutumaan tähän suomalaisuuteen.
Ylevässä juhlapuheessaan Uno Cygnaeus muisteli, kuinka jo ensimmäinen Aleksanteri oli ehtinyt aloittaa Suomen kansansivistyksen rakentamista, mutta sen toteutukseen ei päästy hallitsijan kuoleman ja vallanvaihdoksen vuoksi. Aleksanterien välissä oli hallitsijana konservatiivinen eli vanhoillinen Nikolai ensimmäinen, joka oli Aleksanteri ensimmäisen veli. Hän ei piitannut valtakunnan uudistamisesta ja sitä myöden Suomenkaan olojen edistämisestä.
- Aleksanteri I, Suomen hallitsijana 1809–1825
- Nikolai I, Suomen hallitsijana 1825–1855
- Aleksanteri II, Suomen hallitsijana 1855–1881
- Aleksanteri III, Suomen hallitsijana 1881–1894
- Nikolai II, Suomen hallitsijana 1894–1917
Mutta nyt! Vihdoin Suomen asioita alettiin viemään eteenpäin myös lakien tasolla! Siitä Uno Cygnaeus riemuitsi ja kiitti Jyväskylän opettajaseminaarin avajaisissa: “Sydämmeni kuin on täytättynä palavalla kiitollisuudella J[uma]la kohtaan joka johdatti tämän tärkeän asian hyvään alkuun, en voi olla lausumatta alamaista kiitollisuutta meidän jalolle Keisarillemme joka itse pani tämän kysymyksen alulle, sekä Keisarilliselle Senaatille, joka kiitättävällä hartaudella on kaikin voimin tätä tärkeätä asiaa edistänyt.”
Vuoteen 1863 mennessä oli luotu perusta suomalaisuudelle, ja oli koittanut aika, jolloin tätä kansallista identiteettiä voitiin levittää kansakoulunopettajien koulutuksen avulla kaikkialle maahan – joka niemeen, notkoon ja saarelmaan – oikealla suomen kielellä. Cygnaeuksen mielestä kansalle tuli opettaa sekä isänmaan että äidinkielen rakkautta niin, että siihen sisältyisi myös ymmärrys asioiden todellisesta luonteesta.
“Me rakastamme koskiemme kuohuja ja purojemme loikkia. Pimeän metsän synkkää huminaa, tähtiyötämme, kesävaloamme. Kaikkea, mikä täällä näkymänä, lauluna sydäntämme on kerran koskettanut.” J.L. Runeberg, Vårt land, tarkka suomennos; säkeistö 3.
Miten kansa sai oppinsa ennen kansakoulua?
Suomi oli 1800-luvun puolivälissä köyhä. Suomessa 85 % väestöstä sai elantonsa maataloudesta ja kaupungeissakin porvareilla oli usein oma ryytimaa, sikoja, kanoja ja lehmiä. Kuten kansallisrunoilija J. L. Runeberg kuvasi Vårt land -runossa: “Maamme on köyhä, siksi jää, sille, joka kaipaa kultaa.” Runeberg runoili säkeensä tosiseikoista, sillä pohjoinen ilmasto ei toiminut maaseudun runsaudensarvena ja metsien hyödyntäminen teollisuuteen oli vielä pääasiassa siementaimenen asteella eikä sen tuottamasta hyvinvoinnista ollut vielä tietoa. Maamme-laulun sanoitus osui 1800-luvun arjen kuvauksena kohdalleen.
Suurin osa väestä oli tätä säätyihin kuulumatonta köyhää työvoimaa, joka ei kouluja käynyt. Maaseudulla viisaus, elämäntaidot ja ammatti opittiin pääasiassa omassa kotona tai toimimalla piikana tai renkinä taloudessa, jolla oli varaa palkollisiin. Talonpojat saattoivat olla yhtä köyhiä kuin vuoden pestejä kerrallaan tekevät palkollisetkin, vaikka raha alkoi 1800-luvulla liikkua metsäteollisuuden ostaessa puutavaraa ja metsiä. He selvisivät usein samalla koulutuksella kuin muu vähävarainen kansa. Pappien sunnutaisaarnat ja kirkkojen lukkarit huolehtivat valtakunnan asioiden tiedottamisesta ja Jumalan sanan opettamisesta. Näihin riitti kiertokoulu, pyhäkoulut ja rippikoulu.
Varsinainen koulutus oli säätyjen eli aateliston, papiston ja talonpoikien etuoikeus. Suomen vähäisellä aatelistolla oli usein omat kotiopettajat ja heidän sivistystasonsa oli korkea: aateliset hallitsivat useita kieliä ja heitä oli harjaannutettu erilaisten aatevirtausten ymmärtämiseen ja soveltamiseen. Aatelilla oli usein yhteyksiä sukulaisiinsa ja säätyveljiinsä muihin maihin ja he saivat oppinsa säätynsä sisältä. Näin oli myös kansansivistyksen asiaa ajaneen Uno Cygnaeuksen kohdalla.
Muodollinen koulutus oli pisimmillään kirkollisella uralla ja papiston säädyssä. Heillä oli ymmärrys Raamatusta ja sen tankkaamisesta muulle kansalle. Jo Mikael Agricola oli käynyt opiskelemassa Viipurin latinankoulussa ja 1530-luvulla Wittenbergin yliopistossa Lutherin opissa. Papit osasivat usein kotikielen lisäksi muita kieliä kuten kansankieltä, saksaa ja latinaa.
Köyhien säätyjen lapset kävivät pedagogioita, triviaalikoulua ja lukiota. Pedagogio oli alkeiskoulu, jossa opetettiin kristinoppia, kirjoitusta ja laskentoa. Triviaalikoulussa taas opetettiin vanhaa kieltä eli latinaa ja kreikkaa sekä teologisia oppiaineita. Lukiossa opetettiin teologiaa, kreikkaa, matematiikkaa, kaunopuheisuutta ja historiaa omissa lehtoraateissaan.
Kaupungeissa porvarit hallitsivat kaupankäyntiä ja käsityöläisammatteja, kuten seppien tai räätäleiden toimia. Näihin opiskeltiin pääasiassa oppipoikamenetelmin: käsityöläiseksi haluava kisälli meni oppiin mestarille. Koska lisääntynyt teollisuus vaati aiempaa korkeampaa osaamista, ensin Helsinkiin ja Turkuun, sitten myös suomenkielisille Pietariin ja Viipuriin perustettiin sunnuntaikouluja. Niissä opittiin kaupankäynnin kannalta olennaisia asioita. Teollisuus oli vasta alussa, ja se keskittyi Tampereen kaltaisiin kaupunkeihin, mutta myös maaseudulta siirryttiin tehtaiden palkkatyöhön. Teollisuuskaupunkeihin perustettiin tehtaankouluja, joissa opetettiin paitsi uskontoa, myös käyttäytymissääntöjä. Kaupungeissa tehdasväki ei saanut elää maaseudun perinteiden mukaan.
Kuka oli Uno Cygnaeus?
Uno Cygnaeusta (1810–1888) nimitetään suomalaisen kansakoulun isäksi. Kansakoulu tarkoittaa kaikille suomalaisille tarkoitettua koulua, joka perustettiin keisarin asetuksella vuonna 1966. Kansakoulujärjestelmän runkona ovat ne ajatukset, joita Uno Cygnaeus esitti Suomen senaatille ja jotka hän kirjasi Jyväskylän opettajaseminaarin opetusohjelmaan.
Uno Cygnaeus syntyi autonomiseen Suomeen vuonna 1810. Hän eli ja kasvoi yhteiskunnassa, joka perustui säätyjakoon osana Venäjän keisarikuntaa. Kuten sivistynyt Suomi, myös hän oli alun perin ruotsinkielinen mutta hän kasvoi suomalaisuusaatteeseen käsi kädessä maan muun sivistyneistön kanssa. Cygnaeus kuului ylempiin säätyihin ja sai sen vuoksi opiskella jo ennen yleistä kansanopetuksen alkua. Hän luki sekä ylioppilaaksi että väitteli maisteriksi vasta perustetussa Helsingin yliopistossa. Kuva: Museovirasto
Cygnaeuksen nuoruudessa alkuopetus oli kirkon toimintaa ja se tähtäsi rippikoulun läpäisemiseen. Pappismiehenä Cygnaeus oli kansanvalistaja niin autonomisessa Suomessa kuin sen rajojen ulkopuolellakin. Sen jälkeen, kun kansakoulujärjestelmä saatiin aikaiseksi, hän toimi kansakouluun opettajia kouluttaneen Jyväskylän opettajaseminaarin johtajana ja Suomen kansakoulujen ylitarkastajana. Cygnaeus oli sydämeltään teologi, joka innostui kansansivistyksestä ja opettajanrakkaudesta.
Miksi syntyi tarve tekemiseen perustuneelle kansansivistykselle, Uno Cygnaeus?
Uno Cygnaeus syntyi maailmaan, jossa ihminen tiesi syntymästään saakka, mikä hänen roolinsa oli. Tämän määräsi sekä sääty että sukupuoli eikä säätyrajojen yli kuljettu, vaikka säätyjen sisällä elelikin varallisuudeltaan kovin erilaista väkeä. Pääasiassa omavaraistalouteen nojannut sääty-yhteiskunta selvisi sillä, että oman elämäntavan taidot opetettiin jälkikasvulle: miesten työt ja rooli pojille, naisten työt ja rooli tytöille. Uno Cygnaeus oli mies hyvävaraisesta säätyläiskodista, joten hänen roolinsa oli olla johtamassa syntyvää Suomen kansakuntaa eteenpäin.
Uno Cygnaeus kasvoi arvostamaan Raamatun kuvailemaa maailmanjärjestystä, mutta hän sai runsaasti vaikutteita muuttuvasta maailmasta. Teologina Cygnaeus näki jokaisen ihmisen ainutkertaisena yksilönä, jolla on synnynnäisiä voimia ja taipumuksia. Hänen näkemyksessään kasvatuksen tehtävänä oli kehittää ja vahvistaa näitä taipumuksia sen sijaan, että lapsia pidettäisiin tyhjinä laatikoina, joihin voi vain ahtaa tietoa. Jokainen oli Luojan luomana kyvykäs ja nämä lahjat tuli ottaa käyttöön.
Kansallisuusaate kasvoi Suomessa samaa tahtia Cygnaeuksen kanssa, ja kansakunnan sivistys oli avain oman kansan olemassaololle. Cygnaeus ajatteli, että jos Suomi aikoi olla kansakunta muiden joukossa, ei se voisi jäädä sivistyksessä takamaaksi. Vuonna 1963 perustetun Jyväskylän opettajaseminaarin juhlasalin ikkunaseinällä oleva teksti tiivistää Cygnaeuksen ihanteen: ”Waeltaja sano Suomelle, että sen nuorison parasta tässä harrastetaan.”
Kolme osa-aluetta oli Cygnaeuksen näkemyksen mukaan pielessä 1800-luvun alun koulutuksessa. Ensimmäiseen ajatukseen hän sai aineksia, kun hän matkusti laajan Venäjän valtakunnan länsilaidalta sen itälaidalle Alaskan Sitkan siirtokuntaan. Tuohon aikaan Alaska oli osa Venäjää, johon myös Suomi kuului. Siellä hän toimi pappina ja toimessaan hän havaitsi, miten suuri merkitys naisten sivistystason nostamisella oli yhteisölle ja sen tuleville sukupolville. Palatessaan takaisin hän kantoi ajatusta mukanaan.
Toinen Cygnaeuksen uudistusajatus syntyi viimeistään siinä vaiheessa, kun Cygnaeus asettui Pietariin ja toimi siellä suomalaisten pappina. Hänen työhönsä kuului runsaasti opetusta niiden suomalaisten parissa, joita keisarin kaupungissa asui. Cygnaeus kuvaili, millainen merkitys opetuksen tavoilla ja opettajalla oli oppimisinnolle, ja hänen havainnot opetusvastuussa olleiden pappien ja lukkarien taidosta eivät olleet mairittelevia. Opetus perustui pääasiassa ulkoa opettelulle. Cygnaeus arvosteli tiukkasanaisesti opetustapoja Pietarin suomalaislasten keskuudessa:
“Ei luulisi tarvittavan runsasta aikaa oppiakseen tuntemaan, kuinka täydellisen kykenemättömiä nämä lapset ovat tarkkailemaan ja käsittämään kaikkein yksinkertaisinta, mitä sanotaan ja kuinka luonnotonta, jopa ajatuksetonta ja sydämetöntä meidän tähän astinen käsittelymme on ollut, kun annamme näin valmennettujen lasten 70-päisenä parvena istua kahlittuina koulun penkkeihin 5 tuntia, ainoana puuhanaan tutkia muutamia pieniä mustia figureja, joita kutsutaan kirjaimiksi tai paukuttaa ulkoa pitkiä kappaleita, joita kunnioitetaan rukousten nimellä”. (Aurola 1966, 99)
Kolmanneksi näkemykseksi Cygnaeuksella syntyi oppilaiden taitojen ja tietojen kehittämistä irrallaan kirkon tavoitteista. Kirkko oli tyytyväinen, kun nuoret hallitsivat opinkappaleet ja pääsivät ripille. Cygnaeuksen mukaan opiskelu tulisi sitoa käytännön työhön ja toimintaan. “Mekaanisesta lukemisesta ja positiivisten tietojen pänttäämisestä ei saa muodostua kansakoulun pääpyrkimystä, kuten meillä on ollut asiain laita - - lukemisella ei tarkoiteta sitä, että enemmän tai vähemmän taitavasti osataan paukutella sanoja jostakin kirjasta, vaan siihen kuuluu luetun ymmärtäminen.” (Aurola 1966, 98.)
Miten 1800-luvun muutokset vaikuttivat kansanopetuksen syntyyn?
Uno Cygnaeus oli valistuksen kannattaja, joka uskoi tiedon ja taidon kuuluvan kaikille. Sama valistuksen aate oli johtanut Ranskassa vallan siirtymiseen kansalle ja kansalliskokoukselle 1700-luvun lopussa. Cygnaeus ymmärsi, että maaseudun väestö hyötyisi alkeisopetuksesta sekä käytännön oppiin ja töihin ohjaavasta opetuksesta. Samaa oppia tarvitsivat myös kaupunkien köyhät.
1800-luvun puolivälissä Euroopassa tapahtui suuria muutoksia, kun vallankumoukset ja sodat vaikuttivat aatteisiin, hallintojärjestelmiin ja elinkeinoihin. Vuonna 1855 Venäjän keisariksi nousi Aleksanteri II, joka seuraavana vuonna vieraili Suomessa. Hän antoi senaatille kehitysohjelman, jossa määrättiin elinkeinojen ja kaupankäynnin sekä liikkumisen kehittämisestä sekä maaseudun koulujen perustamisesta. Hän painotti nuorison uskonnollisen kasvatuksen merkitystä, sillä pelättiin, että “ajattelutavan harhasuunnat” leviäisivät Suomeen ja aiheuttaisivat levottomuuksia.
Cygnaeuksen elinaikana teollistuminen muutti yhteiskuntaa ja lisäsi lukutaidon tarvetta myös teollisuustöissä. Hänen nuoruudessaan konetyö oli vasta alkamassa, mutta myöhemmin höyrykoneiden käyttöönotto ja teollistuminen johtivat säätyrajojen murenemiseen. Metsäteollisuus, ulkomaankauppa ja uudet liikenneyhteydet toivat taloudellista kasvua ja yhdistivät maaseutua ja kaupunkeja. Muuttoliike kaupunkeihin synnytti uuden työväenluokan, ja perinteiset tavat eivät enää riittäneet uuden elämänpiirin vaatimuksiin. Tehtaiden kouluissa opeteltiinkin lukutaidon lisäksi esimerkiksi oikeanlaista käytöstä.
Kansakoulun perustamisen aikaan sääty-yhteiskunta mureni, eikä varallisuus enää määrittänyt yksiselitteisesti ihmisten asemaa. Syntyi uusi kansanosa, sivistyneistö, jonka tunnusmerkkejä olivat kulttuuritausta ja akateeminen koulutus. Vuosisadan lopulla yhteiskunta jakautui yleisesti kahteen ryhmään: herrasväkeen (säätyläisiin) ja rahvaaseen (työväkeen).
Pietarissa 1850-luvulla Cygnaeus kirjoitti: “Sitä haitallista vaikutusta, joka aiheutuu suomalaisen väestön [heikosta] tilasta täällä, ei suinkaan poisteta eikä kumota sillä totuuden opilla, jota rippikoulun saarnat ja hautapuheet ovat jo vuosikymmeniä julistaneet.” Tähän tilanteeseen tuli kuin tilauksesta valtakunnan keisarin, Aleksanteri II kansakoulun perustamiskäsky. Kesti kuitenkin vielä pitkään, ennen kuin kansanopetuksen avulla yhä useampi pääsi sivistyneistöön, vaikka sen järjestäminen aloitettiin jo 1800-luvun puolivälissä.
Kuinka kansakoululaitos saatiin aikaiseksi?
Jyväskylässä aletaan kouluttaa kansakoulunopettajia (johdanto)
“Meidän ympärillämme on tässä parvi nuorukaisia ja neitoja, jotka haluavat omistautua tärkeään virkaan, kansaa korottaakseen sivyllisyyteen, tietoihin taitoihin ja toimeliaisuuteen. Meidän velvollisuutemme on heidän sivistäminen ei ainoasti opettajiksi vaan kasvattajiksikin.”
Näin ylevän tehtävän Uno Cygnaeus antoi Jyväsykylän opettajaseminaarin avajaisissa 1963 työtovereilleen. Koulutettavana oli miesten ohella lähes skandalöösisti naisia. Naisia, waimopuolia, kuten aikalaiset ihmettelivät! Tästä Cygnaeuksen ajatuksesta kouluttaa opettajattaria yliopistotasolla Cygnaeus sai paljon aikalaiskritiikkiä, mutta hän ei luopunut kannastaan edes ivan edessä. Jyväskylään perustettiin opettajien koulutusta varten sekä mies- että naisjaostot, jotta koko kansaa voitiin sivistää samaan tapaan. Uno vei ajatuksensa ja visionsa kansakoulusta käytäntöön saakka.
Ennestään Jyväskylässä oli suomenkielinen oppikoulu, mikä oli innostanut Uno Cygnaeusta suuresti. Pieni ja vaatimaton Jyväskylän kaupunki muistutti Cygnaeusta maaseutukouluista, joita hän ihasteli Sveitsissä. Lisäksi nuori kaupunki oli tarjonnut alkuun seminaarille ilmaiset sijoittumistilat Kauppakadun hirsitaloihin ja näin sen houkuttelevuus oli noussut niin korkeaksi, että Cygnaeus vakuuttui sen erinomaisuudesta seminaarin paikkana.
Kuva: Jyväskylän seminaarin ensimmäiset rakennukset Kauppakadulla, nykyisessä osoitteessa Kauppakatu 10.
Vastalahjana vielä köyhänpuoleinen Jyväskylä sai kaupungin tytöille ja pojille mallikoulut, joissa tulevat kansakoulun opettajat harjoittelivat opetustaitoaan. Seminaarin naisten opetusohjelmaan kuului myös lastenseimi, jossa oli hoidossa kaupungin alle viisivuotiaita köyhiä lapsia; hyväosaiset olivat tietysti hoidossa kotona äitiensä helmassa. Kaupungin vireystilaa ja sivistystä nostattivat kaupunkiin muuttaneet opettajat niin suuresti, että hetken päästä kaupunkia kutsuttiin jo Suomen Ateenaksi. Ovela ja innostava brändinrakennusveto tuon ajan Jyväskylän säätyläisiltä, kuten Wolmar Shidtiltä!
1856 Aleksanteri antaa Senaatille kansakoulunperustamistehtävän
Suomessa kansakoululaitoksen kehittäminen alkoi 1850-luvun puolivälissä osana Venäjän keisari Aleksanteri II:n laajempaa uudistusohjelmaa, jonka linja jatkui parinkymmenen vuoden ajan. Kansakoulun perustaminen ei ollut ainutlaatuinen hanke, vaan se oli osa laajempaa suunnitelmaa, jonka tavoitteena oli järjestää kansanopetus koko Venäjän keisarikunnassa. Suomessa määräys kehittää maaseudun koulutus annettiin vuonna 1856.
Suomen senaatti ryhtyi nopeasti käsittelemään keisarin ohjelmaehdotuksia ja sai lyhyessä ajassa aikaan useita merkittäviä aloitteita. Tunnelma oli innostunut, sillä vihdoin Suomalaisuudessa päästiin uudelle tasolle. Pian asetettiin komitea selvittämään kansakoulujen perustamismahdollisuuksia. Koska opetus oli perinteisesti kuulunut kirkolle, komitea kysyi ensin tuomiokapituleilta heidän näkemyksiään kansakoulusta. Lisäksi se hankki asiantuntijalausuntoja ja järjesti kirjoituskilpailun kansakoulun kehittämisestä. Kilpailuun osallistui myös Uno Cygnaeus.
- Ajatuksensa Cygnaeus oli julkaissut 1857 Wiborg-lehden artikkelissa Några ord om folkskoleväsendet i Finland (Muutama sana Suomen kansakoululaitoksesta) (julkaistu kahdessa osassa, numerot 33 s. 2 ja 38 s. 1–3).
Komitean kahmiman tiedon perusteella laadittiin esitys, joka otti ensimmäiset askeleet Suomen pohjoismaisen demokratian polulla. Perustettiin kouluhallitus ja sille paikallistasolla toimivia kansakoulun johtokuntia, vaikka kirkko olisikin halunnut pitää opetuksen hallussaan ja hallinnassaan. Puoli vuosisataa myöhemmin tästä siemenestä kasvoi demokraattisesti valittu eduskunta ja Suomen itsenäistyttyä myös kunnallistason demokratia.
1858 Uno Cygnaeus nousi maaseudun koulutuksen tähdeksi: Senaatti lähetti hänet tutustumaan tarkemmin Eurooppalaiseen kansansivistykseen ja sen järjestämiseen erityisesti Pohjoismaihin ja saksankieliseen Eurooppaan. Vain hänet! Senaatti taisi tosiaankin olla vakuuttunut Cygnaeuksen havainnoista ja ajatuksista siitä, millainen merkitys sivistyksellä olisi Suomen kansalle.
Voit tutustua matkaan Wolmar ja Uno -vuoropuhelusta http://unojawolmar200.jyu.fi/30_u_32.htm. Kuunnelma kestää alle viisi minuuttia. Sivustolla on sekä kuva matkakartasta että tekstiversio vuoropuhelusta.
- Cygnaeuksen matkakertomus pienten lasten seimestä (kirjoitettu Berliinistä)
Några ord om småbarnsskolor oeh deras af behofvet påkallade förbättring (kirjoitusvirhe on alkuperäinen) https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/109947?page=14
Litteraturblad för allmän medborgerlig bildining 1859:4 (01.02.1861), s. 158–164. - Cygnaeuksen matkakertomus Berliinin koulujen järjestämisestä
Om Skolorna i Preussen, https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/658557?page=18
Litteraturblad för allmän medborgerlig bildining 1861:2 (01.02.1861), s. 66–83.
Uno Cygnaeus tekee esityksen kansakoulusta
Matkan jälkeen Cygnaeus oli eittämättä Suomen suuriruhtinaskunnan pätevin koulujärjestelmän arvioija, puuttuihan maasta opettajien koulutukseen ja opetusasioihin keskittyvä korkeakoulu ja kirkon opettajat olivat toimessaan kovin osaamattomia. Niinpä Senaatti antoi Cygnaeukselle tehtäväksi laatia suunnitelmat kansakoulunopettajaseminaarille sekä koko kansakoululaitokselle ja nimitti hänet kansakoulujen ylitarkastajaksi. Voimallinen nimike! Vuonna 1861 Cygnaeus esitti Senaatille ehdotuksensa kansakoulun järjestämisestä.
Kuva: Tältä Cygnaeus.fi-sivustolta löytyy Cygnaeuksen ehdotus kansakoulutoimen järjestämisestä.
Cygnaeuksen kasvatusajatteluun vaikuttivat aikakauden suuret kasvatustieteilijät. Rousseaun, Pestalozzin ja Fröbelin opetukset muodostivat luurangon, jonka ympärille Cygnaeus sai lihaa työskennellessään koulutuksen parissa sekä Eurooppaa kiertäessään. Cygnaeus korosti kaikkien suomalaiset sivistyksen merkitystä. Hän piti kasvatusta luonnonlakien ohjaamana ja kritisoi aikansa epäsopivia lastenhoitokäytäntöjä, jotka hänen mukaansa johtivat korkeaan lapsikuolleisuuteen. Fröbelin innoittamana hän vaati äitien koulutusta lastenkasvatuksessa ja esitti, että lastenseimien (tarhojen) tulisi olla kaikille avoimia yhteiskuntaluokasta riippumatta. Cygnaeus halusi kansakoulusta tasa-arvoisen perustan kaikille lapsille, jotta he voisivat myöhemmin jatkaa opintojaan ja suomen kieli vahvistuisi sivistyskielenä.
Cygnaeus antoi kynänsä tosiaan toistaa näkemyksiään, kuten opetuksen laadun kuvaus Seminaarin avajaispuheessa osoittaa:
“ne kansankoulut, joita tähän asti on ollut, ovat, harvoja paitsi, sitä laatua etteivät ne voi vastata nykyisen ajan vaatimuksia, miten ne eivät voi vetää vertoja ulkomaan paremmille kouluille, etenkin siitä syystä että puutumme sopivasti sivistyneitä opettajia.” (Cygnaeus 1863.)
Mitä Cygnaeus näki tärkeäksi?
Uno Cygnaeus toisi usein kantavaa ajatustaan “opettaja tekee koulun”. Ilman opettajanrakkautta ja osaavaa opettajaa koulunkäynti ei tulisi sellaiseksi kasvatukselliseksi kansansivistykseksi, jollaisena Cygnaeus koulun tehtävän näki. Cygnaeuksen tärkeimmät näkemykset kansakoulusta tiivistyi hänen Hajanaisia mietteitä Suomeen aiotusta kansakoulusta -kirjoitukseen.
Cygnaeus halusi kansakoulusta sisäoppilaitosmaisen, jossa oppilaat viettäisivät aikaa aamusta iltaan. Sisäoppilaitosajatus korosti sitä, että koulun tehtävänä oli kasvattaa lapsia, ei ainoastaan kaataa tietoa, jota he toistavat. Oppilaat tuli hänen mielestään erotella sukupuolen mukaan ja kummallekin sukupuolelle tuli olla oma opettajansa, tosin nainen voisi tarvittaessa opettaa myös poikia. Tämän lisäksi nuoremmille lapsille olisi yhteinen lastentarhamainen koulu, jossa opettajina toimisivat yksinomaa naiset.
Sukupuolen mukainen erottelu oli ajan hengen mukainen toimi, olihan molemmille sukupuolille selkeä oma tehtävä yhteiskunnassa: nainen oli synnyttäjä ja lastenkasvattaja, mitä eivät edes naisasianaiset kiistäneet. Naiset eivät vielä edes ajatelleet housujen käyttämistä, saatika yleensä palkkatyön tekemistä, ellei sitten viljelymaan puuttumisen pakosta teollisuus ollut heidän elantosa ratkaisu. Naisten ensisijainen tehtävänsä oli uuden sukupolven kasvattaminen, ja sen vuoksi Cygnaeus näki naisten koulunkäynnin miesten kansakoulutusta tärkeämpänä.
Cygnaeus yhdisti pedagogiikassaan akateemisen eli tiedollisen oppimisen, moraalikasvatuksen ja käsityötaidot, mikä teki hänen kansakouluideastaan ainutlaatuisen ja ajan hengen mukaisen. Cygnaeus oli ihastunut pienten lasten kätevyyttä lisääviin leikkeihin, joiden hän oli havainnut lisäävän sekä taidokkuutta että ymmärrystä ja osaamista. Samaa osaamista tuli jatkaa koulussa työkasvatuksessa, jota hän ajatteli annettavaksi erityisesti käsityön oppiaineessa. Cygnaeuksen mielestään opetus tuli olla käsitettävää ja lapsen ympäristöstä versovaa matematiikan laskuja myöten, jotta lapsi voisi ymmärtää ne. Opetus ei rajoittunut oppitunteihin eikä kirjojen päähänpänttäämiseen vaan siihen kuului esimerkiksi puutarhanhoitoa ja aitoa maataloustyökalujen valmistusta.
Cygnaeuksen tärkeimpiä näkemyksiä olivat hänen omien sanojensa mukaan se “1) mitä tulee kansakouluun yhteiskunnan pohjakouluna, 2) teknillisen käsityön arvoon nähden kansakoulussa ja 3) kysymyksessä ruumiiillisen kasvatuksen tärkeydestä yleensä ja naissuvun paremman ja tarkoituksenmukaisemman sivistyksen tarpeellisuudesta, kansan jalostumisen edistämiseksi parannetun lastenkasvatuksen kautta”. Ehdotus kansakoulun järjestämisestä [linkki Hajanaisia mietteitä tähän] tiivistää ne havainnot ja päätelmät, joita Cygnaeus oli kerännyt elämänkokemuksensa tuomana ja viimeisimpiin kasvatusoppeihin perehtymällä.
Ehdotus kohtasi "ankaraa vastavirtaa, jossa kovasti käytiin ehdotuksen ja itsensä Cygnaeuksen kimppuun" (Lönnbeck 1890). Vastustajia oli opetuksen järjestämistä varten perustetussa komiteassa ja sanomalehdistössä. Keisarin asettamaa kansakoulunperustamiskäskyä toteuttava Suomen senaatti puolsi kuitenkin Cygnaeuksen ajatuksia, mikä ratkaisi asian. Cygnaeuksen ehdotuksella edettiin.
- Voit tutustua kolmeen J.V. Snellmanin vastineeseen Cygnaeuksen kouluehdotuksesta
Förslag rörande Folksoleväsendet i Finland I https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/111072?page=1
Litteraturblad för allmän medborgerlig bildining 1861: (1.6.1861), s. 241–253
Förslag rörande Folksoleväsendet i Finland II https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/111072?page=1
Litteraturblad för allmän medborgerlig bildining 1861:6 (1.6.1861), s. 289–303
Förslag rörande Folksoleväsendet i Finland III https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/111017?page=20
Litteraturblad för allmän medborgerlig bildining 1861:8 (1.8.1861), s. 356–369
Millaisia opettajia Jyväskylän seminaarista valmistui?
“Mutta koska koulun menestys etupäässä riippuu opettajan persoonallisuudesta, niin tarvitsee, jotta saataisiin kelvollisia kouluja, ennen kaikkea toimittaa tarkoituksenmukaisesti kasvatettuja, vakavamielisiä opettajia. — Semmoinen rakkaus oppilaita kohtaan palakoon opettajan sydämessä. Se antaa hänelle heihin nähden jalostavan ja ylentävän vaikutusvallan, jota ei kukaan taida mitata.” (Cygnaeus: Hajanaisia mietteitä)
Vuonna 1863 perustettiin Jyväskylään seminaari kouluttamaan kansakoulun opettajia, sillä Suomessa ei ollut aiemmin opettajankoulutusta. Cygnaeus halusi opettajiksi kansakoululle omistautuneita henkilöitä ja piti opettajuutta Jumalan kutsumuksena, ei pelkkänä ammattina. Hänen mukaansa opettajuus on pyhä tehtävä, joka perustuu rakkauteen kansaa ja sen kouluttamista kohtaan. Kutsumusopettaja antautuu työlleen täysin, samalla tavoin kuin vanhempi huolehtii lapsistaan. Cygnaeus piti tätä vaativana tehtävänä ja katsoi, ettei naisen tulisi toimia sekä kansankaitsijana että perheenäitinä. Hän kuitenkin näki naiset erityisen soveliaiksi tähän kutsumukseen heidän luontaisen taipumuksensa vuoksi.
Seminaari perustettiin kolme vuotta ennen kuin Senaatti antoi keisarin nimissä Suomeen varsinaisen kansakouluasetuksen. Näin kansakouluihin saatiin heti osaavia opettajia. Cygnaeuksesta tuli seminaarin johtaja ja hän laati seminaarin opetusohjelman. Opettajan tuli hallita kansakoulun pitäminen kaikilta osin: hänen tuli hallita paitsi tieto, osata myös soittaa, piirtää, olla taitava käsistään ja olla kaikin puolin nuhteeton mallikansalainen. Cygnaeus oli seminaarin johtajana ankara näitä vaateita valvoessaan.
Seminaarin opetusohjelma antoi mallin kansakouluihin siitä, miten opetusta tulisi järjestää, sillä tarkkoja opetussuunnitelmia ei autonomisen Suomen kansakouluihin laadittu. Opettajat toistivat kouluissa sitä, mitä olivat oppineet seminaarissa ja käyttivät seminaarissa kirjoittamiaan muistiinpanoja opetuksensa lähteenä ennen kuin saatiin varsinaisia suomenkielisiä oppikirjoja. Cygnaeuksen mukaan "opetus jäi opettajan itse järjestettäväksi, kunkin kasvatusopillista kokemusta ja ymmärrystä myöten" (Lönnbeck 1910).
Opettajaseminaarista valmistuneiden kansakoulun opettajien mieleen oli istutettu voimakas kansallishenki. Jyväskylä oli “parhain Suomen maaseutukaupungeista, mitä suomenmielinen mies 1870-luvulla saattoi ajatella” (Simpanen 1994, 21). Suomalaisuutta edisti se, että alueen kieltä pidettiin puhtaimpana suomena ja lukuun ottamatta kaupungin porvareita, seudun asukkaat olivat kaikki suomenkielisiä.
Seminaarissa pyrittiin moraalikasvatukseen, mitä kutsuttiin sivellisyydeksi. Tavoiteltavasta siveellisyyskäsityksestä kertoo myöhemmin kuuluisan Minna Canthin elämä. Neito Miinu Johnson kirjottautui seminaariin ensimmäisten naisten joukossa heti vuonna 1963. Hyväksyttyään seminaarin luonnontiedon opettajansa Johan Ferdinand Canthin kosinnan vuonna 1965 hän joutui jättämään opintonsa kesken, sillä naisen rooliin ei mahtunut olla sekä vaimo, äiti että opettajatar. Cygnaeuksen vaaliman ihanteen mukaan naisen tuli valita kansankasvattajan ja perhekasvattajan roolien välillä.
Milloin se kansakoululaitos oikeasti sitten perustettiin ja miten niitä kouluja alkoi ilmestyä?
Lopulliseen Senaatin tarkasteluun kansakouluasetusluonnos pääsi vuoden 1865 lopulla. Tällöin senaatti yhtyi useimmissa tärkeimmissä kohdin Cygnaeuksen näkemyksiin, mikä sai kansakoulumiehen myhäilemään. Kansakoulun kalleudesta johtuen monia Cygnaeuksen uudistuksia kuitenkin lievennettiin, kansakoulusta ei esimerkiksi tullut heti koko kansalle yhteistä pohjakoulua ja lastentarhavaihe jätettiin pois. Cygnaeus oli tästä pahoillaan, olihan hän perustanut lastenseimen myös Jyväskylän seminaariin.
Vuonna 1866 senaatti antoi kansakouluasetuksen säädöksineen ja Keisarillinen Majesteetti hyväksyi sen toukokuun 11. päivänä. Kymmenen vuoden julkisen keskustelun jälkeen ”viimein seisoi vakaalla pohjalla se työn hedelmä, jonka Cygnaeus tahtoi antaa Suomen kansakoulutoimelle” (Lönnbeck 1890).
Jo ennen kansakouluasetusta oli Suomessa olemassa kansakouluja, maaseudullakin parikymmentä. Vuodesta 1866 alkaen keisarin armollisella käskyllä jokaisen kaupunkiseurakunnan piti perustaa niin paljon kansakouluja, että kaikki 8–14-vuotiaat lapset saattoivat hankkia niissä opetuksensa. Koulu toimi joko yhtenäisenä tai se saatettiin jakaa vähäkouluksi 6–10-vuotiaille lapsille ja yläalkeiskouluksi vanhemmille oppilaille. Kansakoulussa käynti ei ollut pakollista, vaan koulutus saatettiin järjestää myös muilla tavoin.
Maaseudulle, jonka sivistystarpeen kansakoulukomitea näki vähäisenä, annettiin pitkä siirtymävaihe pakollisen opetuksen aloittamiseen. Alkuopetuksen osalta asetus sivuutti tyystin maaseutukunnat, joissa alkuopetus jäi edelleen pappien valvoman kotiopetuksen varaan. Maaseutua kuritti heti asetuksen jälkeisinä vuosina pieneksi jääkaudeksi kutsuttu kylmä jakso, joka aiheutti 1860-luvun katastrofaaliset nälkävuodet. Köyhälistö oli onnekasta, mikäli he pysyivät hengissä, siinä ei paljon lasten koulutusta pohdittu.
Kansakouluasetuksen säätämisen jälkeen uusia kansakouluja syntyi katovuosista huolimatta eri puolille Suomea, neljänä ensimmäisenä vuonna niitä tuli satakunta lisää. Kansakoulujen opettajatarpeen perustamisesta kertoo myös uusien opettajaseminaarien perustaminen, niitä syntyi 1800-luvulla yhteensä seitsemän (Kuikka 2010).
- Jyväskylän seminaari, perustettu 1863 (suomenkielinen, miehet ja naiset)
- Tammisaaren seminaari, perustettu 1871 (naisille) ja Uudenkaarlepyyn seminaari, perustettu 1873 (miehille)
- Sortavalan seminaari, perustettu 1880 (ortodoksipainotus, miehet ja naiset)
- Rauman seminaari, perustettu 1896
- Raahen seminaari, perustettu 1896
- Heinolan seminaari, perustettu 1899
- Kajaanin seminaari, perustettu 1900
Kansakoulut eivät syntyneet yksimielisyyden ja ilonkiljahdusten myötä. Usein koulun perustamiskysymykset aiheuttivat kylien välisiä kiistoja ja kilpailua, epäluuloja ja rahanmenon vastustusta. Asetuksen mukaan maaseutukunnat saattoivat hakea koulun perustamiseen valtionapua, mikäli sellainen haluttiin perustaa. 1800-luvun lopussa syntyi velvoite, jonka mukaan koulu oli perustettava, mikäli joku maaseutukunnassa sellaista toivoi. Kansakoulu saavutti voittokulkunsa vasta 1900-luvulla, kun säädettiin yleinen oppivelvollisuus. Viimeiset korpikylät saivat omat koulunsa vasta toisen maailmansodan jälkeen.