Peruskoulu syntyy kansakoulun tilalle

Cygnaeus oli ollut kaupunkimainen koulurakennus pientalovaltaisella alueella, kunnes Mäki-Matti muuttui 1970-luvulta alkaen pääosin kerrostalovaltaiseksi, Harjun pinnanmuotoja myötäileväksi asuinalueeksi. Tällä vuosikymmenellä tapahtui merkittävä valtakunnallinen koulu-uudistus, kun kansakoulu, keskikoulu ja kansalaiskoulu yhdistettiin peruskouluksi, joka jakaantui 6-vuotiseen ala-asteeseen ja 3-vuotiseen yläasteeseen. Peruskouluun siirryttiin asteittain alkaen maan pohjoisosista vuonna 1972.

Jyväskylä siirtyi peruskoulujärjestelmään 1.8.1973. Kokeiluperuskoulu oli kuitenkin aloittanut toimintansa jo syksyllä 1968 kansakoulun ensimmäisellä ja kolmansilla luokilla, näin myös Cygnaeuksen koululla. Syksyllä 1972 kokeilu ulotettiin koskemaan yläastetta. Peruskoulu-uudistus toi Cygnaeuksen kouluun mukanaan myös pitkien kielten oppimäärän opetuksen sekä musiikkiluokat.

• Peruskoulu Suomessa – Wikipedia

Yläaste muodostettiin Cygnaeuksen kansalaiskoulusta, Itäisestä kansalaiskoulusta ja Kunnallisesta keskikoulusta. Se toimi ensimmäisenä lukuvuonnaan 1972–1973  kolmessa pisteessä: Keskuskoululla, entisellä Cygnaeuksen kansalaiskoululla eli vuoden 1961 uudisrakennuksen tiloissa, sekä Puistokoululla. Toisen lukuvuotensa 1973–1974 yläaste toimi vielä Cygnaeuksen yläasteen nimellä, mutta nimi vaihdettiin elokuun 1974 alusta alkaen Syrjälän yläasteeksi. Toiminta vakiintui tällöin Cygnaeuksen uudisrakennukseen. Koulun oppilasmäärä pysyi koko 1970-luvun hieman reilun 500 yläasteelaisen lukemissa. Tyttöjä oppilaista oli hieman alle puolet ja opetusryhmiä yhteensä noin kahdeksantoista.

Yläasteen rehtoriksi eniten ääniä opettajainkokouksessa 22. elokuuta 1972 järjestetyssä lippuäänestyksessä sai Pentti Lehtinen. Lehtisen äänisaalis oli ylivoimainen. Häntä kannatti 49 lehtorikollegaa, kun kolme muuta ehdokasta keräsivät vain yksittäisiä ääniä. Kansakoulun johtokunta oli samaa mieltä ja valitsi myöhemmin Lehtisen rehtoriksi kollegoiden äänestyksen mukaisesti. Lehtinen oli toiminut jo 1960-luvun alusta lähtien kansalaiskoulun johtajana. Yläasteen rehtorina hän työskenteli koko sen ajan, jolloin yläaste toimi "Synkkarilla". Lehtinen myös johti eri toimipisteisiin hajautettua koulua heti ensimmäiset vuodet Cygnaeukselta käsin. Hajauttamisen johtamiselle tuomia ongelmia yritettiin lievittää nimeämällä varsinaiselle rehtorille Keskuskansakoululla ja Puistokoululla toimivat apulaiset.

Kerhotoiminta oli Syrjälän yläasteella yhtä vilkasta kuin Cygnaeuksen ala-asteellakin. 1970-luvun mittaan yläasteella toimi muun muassa erityinen nuorisokerho. Lehtori Jaakko Vahaksen johtamassa kerhossa vuorottelivat kolmen viikon välein maalauksen, grafiikan ja veiston opetus. Kerho kokoontui viikoittain kerran kolmeksi tunnin mittaiseen työskentelyyn klo 16–19 välillä. Kerholaisia eri luokilta oli 15 oppilasta, joista kaikki yhtä lukuunottamatta olivat tyttöjä. Yläasteella toimi myös musiikkikerho, joka Erkki Sipilän johdolla painottui kuoroilmaisuun. Kerhoa pidettiin iltapäivisin Jyväskylän Lyseon tiloissa klo 14–16 ja siihen otti osaa 16 oppilasta, joista poikia oli jälleen vain yksi. Kolmas yläasteen kerhoista oli Marjo Mikkolan vetämä espanjan kielen kerho. Kuusitoistahenkinen osanottajajoukko jakaantui alkeita opettelevaan ja hieman pidemmälle jo ehtineeseen ryhmään. Poikia oli saatu houkuteltua espanjankielen kerholaisiksi kolme.

Mikä aiheutti levottomuutta koulussa?

Yläastelaiset eivät olleet aina motivoituneita koulunkäyntiin, mikä asetti opettajille haasteita. Lokakuun lopulla 1972 psykologi Kaija Pänkäläinen Keski-Suomen kasvatusneuvolasta oli kutsuttuna koululle alustamaan opettajille aiheesta "häiriötekijöitä luokassa". Tapaamisessa todettiin, että kaikilla opettajilla oli ongelmia luokissaan, mistä oli "pystyttävä avoimesti puhumaan opettajien muodostamissa pienryhmissä ilman, että puhuja leimautuu huonoksi opettajaksi". Tavoitteeksi asetettiin se, että sekä oppilas että opettaja voisivat kohdata toisensa omina persooninaan. Pänkäläinen ohjeisti:

"On muistettava, että oppilaalla on oikeus olla oppilas ja opettajalla opettaja ja että molemmat ovat erehtyviä ihmisiä. Rangaistuksia joudutaan jossain määrin käyttämään, mutta silloin on muistettava, että rangaistaan tekoja eikä oppilaan persoonaa." 

Psykologi kannusti Cygnaeuksen yläasteen opettajia ohjaamaan häiriökäyttäytymiseen taipuvat nopeasti kasvatusneuvolaan tai koulupsykologin vastaanotolle.

Rehtori Lehtinen totesi puolestaan samassa kokouksessa, että erityisesti kieliopetuksessa suuret ryhmäkoot (jopa 32 oppilasta) olivat lisänneet vaikeuksia. Samaan luokkaan kerääntyi tuolloin liian monta keskittymiskyvytöntä oppilasta. Alustusten jälkeen heränneessä "vilkkaassa keskustelussa" opettajat surivat sitä, että monilta oppilaita estyi oikeus oppimiseen, koska häiriötekijöitä oli niin paljon. Lehtorit myönsivät, etteivät aina uskaltaneet ottaa vaikeuksia puheeksi, sillä häiriötekijöiden luultiin johtuvan opettajien omista persoonallisuuden piirteistä. "On väärä käsitys, että opettajan olisi vain kestettävä," todettiin yhteisesti. Lisäksi koettiin, ettei opettajille oltu suotu samoja oikeuksia kuin oppilaille. Mikäli oppilas jouduttaisiin häiriköinnin takia vaihtamaan rinnakkaisluokalle, opettajien ei tulisi pitää sitä henkilökohtaisena epäonnistumisena.

Seuraavana keväänä, toukokuussa 1973, opettajienkokous nosti esille ne oppilaat, jotka tulivat kevättodistuksessaan saamaan alennetun arvosanan käytöksestä. Syiksi arvosanan alennukseen nimettiin muun muassa "jatkuva röyhkeä käyttäytyminen", "jatkuva tupakointi koulun alueella", "toisen oppilaan takin varastaminen voimistelutunnin aikana ja sen vieminen laukussa kotiin" sekä "huoltajan nimen väärentäminen todistukseen". Yläasteen oppilaat olivat myös uhkailleet ala-asteen oppilaita matkalla hammashoitolaan syksyllä 1974 siinä määrin, että osa ala-asteelaisista oli jättänyt hammastarkastuksissa käynnin kokonaan väliin. Tähän lääkkeeksi keksittiin laittaa koulun sisätiloissa välitunneilla kierrellyt välituntivalvoja varmistamaan hoitolan läheisyyteen, että pienimmät oppilaat pääsisivät hammashoitolaan turvallisesti.

Loppuvuodesta 1976 sattui ikävämpi tapaus, josta yläasteen lehtori Marja-Liisa Melkinen kertoi kirjallisesti laaditussa selvityksessään:

Mennessäni eilen 17.11. valvontaluoroni jälkeen klo 9.15 yleiskurssin 9 A–C tunnille, oli kolme tämän ryhmän oppilasta odottamassa minua opettajainhuoneen lähellä kaiteella istumassa. Pojat olivat kiihtyneessä mielentilassa ja alkoivat heti purkaa mieltään. AR uhkasi löydä lehtori Hakulilta hampaat suusta ja lupasi antaa turpiin niin että tukka lähtee. PH:lla oli myös sanomista asiasta, jota en välittänyt tarkkaan kuulla, mutta samantyylistä puhetta. Ilmoitin pojille, että asia ei kuulu minulle, koska en ole asianosainen. Kerroin uhkailuista lehtori Hakulille ja Irja Toloselle, joka on AR:n luokanvalvoja. Kerroin uhkailuista myös opettajainhuoneessa.

Uhkailun harjoittajat otettiin rehtorin puhutteluun ja he saivat kirjoittaa niin ikään kirjalliset todisteet puheistaan. Oppilaat selittivät suuttuneensa lehtorilleen jälki-istunnosta ja väitteestä, jonka mukaan olisivat kiipeilleet koulun seinän sadevesiputkistoja pitkin. Yleisesti oppilaiden huonoa käytöstä pyrittiin vähentämään muun muassa koulun ja kotien yhteistyötä lisäämällä. Yläasteella järjestettiin vanhemmille "avoimien ovien viikkoa", jolloin heillä oli mahdollisuus pistäytyä koulussa seuraamassa koulutyön arkea, esittää näkemyksiään ja toimia jopa apuopettajinakin.

Häiriökäyttäytymisen lisäksi yläasteella puhutti koulun pihamaan pienuus ja heikko kunto. Keväisin ja syksyisin lähellä sadekatosta ollut alue oli useimmiten veden vallassa. Kun maa oli savipohjainen, kulkeutui koulun sisätiloihin kosteina vuodenaikoina paljon likaa ja kuraa. Myös istutusten vähäinen määrä harmitti viihtyisyydestä huolehtineita opettajia. Yläasteen koulurakennuksen kuntoon ei 1970-luvun loppupuolella oltu myöskään täysin tyytyväisiä. Opettajienkokous merkitsi vuonna 1977 välttämättömiksi toimenpiteiksi muun muassa maalaukset, kivijalan korjaukset, WC-tilojen kunnostuksen, ikkunoiden uusinnan, pihamaan hiekottamisen ja osittaisen päällystämisen sekä urheilu- ja liikuntapaikkojen kunnostamisen.

Koulussa pyritään löytämään vahvuuksia ja mahdollisuuksia

Yksi 1970-luvun yleisiä suuria uudistuksia Suomessa oli siirtyminen viisipäiväiseen kouluviikkoon. Opettajille ja oppilaille uudistus tuli muuhun yhteiskuntaan nähden hieman viiveellä, sillä Suomessa oli muutoin siirrytty jo 1960-luvun lopulla viisipäiväiseen työviikkoon. Kouluissakin oli toki siirrytty jo vuonna 1968 osittaiseen viisipäiväiseen työviikkoon, jolloin syys- ja toukokuun lauantait pidettiin vapaata. Täydelliseen viisipäiväiseen työviikkoon siirryttiin monessa koulussa vuoden 1971 aikana. Cygnaeuksen koulussa uudistuksen loppuunsaattaminen vei kuitenkin vielä hieman enemmän aikaa, sillä ala-asteen opettajainkokouksen pöytäkirjan mukaan lauantaista tuli koulussa vapaapäivä vasta lukuvuonna 1972–1973.

Vaikka opettajien työviikko lyheni päivällä, opettajuus koettiin Cygnaeuksen ala-asteen opettajien keskuudessa 1970-luvun alussa raskaana ammattina. Rehtori Arvi Jakosuo kirjasi opettajainkokouksen pöytäkirjaan lokakuussa 1972, että opettajat olivat päättäneet lievittää "raskaan koulutyön opettajistolle aiheuttamaa painetta yhteisillä kahvihetkillä ja saunailtoja pitämällä". Paria vuotta myöhemmin, kouluneuvoston kokouksessa lokakuussa 1974, Jakosuo totesi myös koulun yleisen ilmapiirin heikentyneen. Rehtori täsmensi, että yleinen tapojen höltyminen näkyi "suhtautumisessa yhteiseen omaisuuteen ja kielenkäytössä". Koulu ei pystyisi Jakosuon mukaan kuitenkaan ratkaisemaan näitä ongelmia yksin, sillä osa kodeista ei tarjonnut sille riittävästi tukea. Jakosuon alustus aiheutti vilkkaan ja pitkän keskustelun. Kouluneuvoston mielestä oppilaille oli tarjottava lisää "mielihyvän sävyisiä elämyksiä". Vanhojen hyvien tapojen kunnianpalautus voisi sen mukaan alkaa esimerkiksi vierailuilla vanhainkoteihin, jolloin lapset saisivat tutustua enemmän vanhempien ikäpolvien ihmisiin. Myös lisää juhlia ja retkiä toivottiin luokkien järjestettäviksi.

Opettajien ja koulunkäynnin arjen haasteisiin konkreettisia esimerkkejä tuo koulun rangaistuskirja, johon pienemmät ja isommat oppilaiden rötökset ja toilaukset alettiin merkitä ylös vuodesta 1973 alkaen. Kevyimmästä päästä rikkeitä oli se, että oppilaita oli hairahtunut kesken koulupäivän ostoksille lähikauppaan. Pahempia tapauksia olivat koulutoverin lyöminen kasvoihin niin pahoin että tältä oli irronnut etuhammas, kahdesti rahan varastaminen käsityötunnilla opettajan laukusta (120 markkaa), tupakointi koulun käymälässä, ruokalan ruuan pilaaminen lisäämällä siihen risiiniöljyä, paukkupommien tuominen kouluun ja niiden räjäyttäminen koulun sisätiloissa. Ongelmakohtia vuosikymmenen aikana oli myös muun muassa ruokailussa, jonka aikana osan oppilaista nähtiin näpistelevän ruokaa.

Kansainvälisyyskasvatus oli ilmaantunut perinteisempien sivistystyön muotojen rinnalle. Esimerkiksi lokakuussa 1972 koululla pidetty ala-asteen opettajainkokous päätti toteuttaa loppulukukauden aikana paitsi adventtijuhlan, johon puhujaksi pyydettiin pastori Tiusasta Jyväskylän kaupunkiseurakunnasta, myös itsenäisyyspäivän juhlan sekä YK-tilaisuuden. Jälkimmäisessä oppilaille näytettiin pitkä, aihetta käsittelevä elokuva. Lukukauden huipensi luonnollisesti joulujuhla, johon joulukuvaelman tuona vuonna toteuttivat 5. luokan oppilaat.

Samainen, 27. lokakuuta 1972 kokoontunut ala-asteen opettajankokous pui myös "koulun järjestyksen parantamista". Opettajat olivat puheenvuoroissaan huolestuneita kurittomuuden ja ylipäänsä huonon käytöksen lisääntymisestä koulussa. Niiden lisääntyminen johtui opettajainkokouksen mukaan monista eri syistä, muun muassa "opetusmateriaalin puutteesta, väärästä eli liian lempeästä suhtautumisesta häiriköivään oppilaaseen ja yhteistyön puutteesta eri kasvatusviranomaisten välillä". Lääkkeeksi opettajat päättivät yhteistuumin koettaa nopeampaa reagointia häiriköivän oppilaan käytökseen sekä lisätä tunneilla tehtävien tehtävien määrää, jolloin oppilailla olisi vähemmän aikaa kolttosten tekemiseen.

Musiikinopetus oli 1970-luvulla edelleen Cygnaeuksen ala-asteen vahvuuksia. Musiikkiluokan opetuksesta voi saada hieman näytettä lukuvuoden 1972–1973 opetussuunnitelmasta. Tuona vuonna musiikkiluokkana toimi 4. A -luokka. Kuorolauluharjoituksissa oli edetty kolmiääniseen ohjelmistoon, johon kuului mm. negrospirituaaleja, madrigaaleja (renessanssin ajan italialainen taidemusiikin tyylilaji) ja ketjulauluja (eli laulua, jossa on toistuvia säkeitä tai säkeistöjä). Äänenmuodostusta harjoiteltiin leikinomaisissa harjoituksissa ja soittoa Orff-soittimilla Musica II -kirjaa hyödyntäen. Orff-soittimilla tarkoitettiin saksalaisen Carl Orffin kehittämää musiikin pedagogiikkaa, jossa painotus oli perkussioissa ja ulkoeurooppalaisissa soittimissa, kuten ksylofonissa sekä nokkahuilun harjoittelussa. Cygnaeuksen koulun musiikkiluokalla nokkahuilua todella opeteltiinkin täydentävissä soittoharjoituksissa.

• Orff-pedagogiikka – Wikipedia

Kaupungin viranomaiset apulaiskaupunginjohtaja Seppo Santasen ja kouluviraston henkilökunnan johdolla suorittivat tammikuussa 1976 koululle perusteellisen tarkastuksen. Arviointiin otettiin tuolloin sekä rakennus että sen tiloissa annetuksen opetuksen pedogoginen laatu. Rakennus todettiin kohtalaisen hyvin tarkoitukseensa sopivaksi. Arkkitehtuuri miellytti arvioitsijoita vielä enemmän, sillä sen todettiin olevan "kaunista ja rakennustaiteellisesti merkittävää". Opetus rankattiin korkeatasoiseksi, opettajien pitämiä tunteja kehuttiin suorastaan erinomaisiksi ja opettajista erityismaininnan sai vielä Hilkka Puumalainen. Raadin huomion kiinnitti myös laadukas musiikiopetus, jonka vuoksi Cygnaeuksen koululle sopi arvion mukaan lempinimeksi "soiva koulu". Toinen huomionarvoisa seikka oli saksankielen opetus, jonka tasoa kannustettiin pidettävän yllä. Kaiken kaikkiaan pedagogisen ja kasvatuksellisen puolen todettiin toteutuvan hyvin ja koulun vaalivan ansiokkaasti Uno Cygnaeuksen perintöä.