Jyväskylän keskusta-alueella autiona oli pitkään useampi vanha ja arvokas koulurakennus. Keskisuomalainen käsitteli kysymystä pääkirjoituksessaan 3. syyskuuta 2020. Cygnaeuksen lisäksi Lyseo oli ollut tyhjillään vuodesta 2012 ja Voionmaa kouluopetuksesta vapaana vuodesta 2014. Tyhjissä kouluissa oli yhteensä yli 15 000 neliötä, joiden ylläpito maksoi kaupungille noin 400 000 euroa vuosittain. Lehti näki tämän rahanhaaskauksena ja lisäksi tyhjät rakennukset ankeuttivat kaupunkikuvaa. Taidehistoriallisesti merkittävien kiinteistöjen seisottaminen tyhjillään nähtiin myös eräänlaisena kulttuuriskandaalina. Lehti jatkoi:
Ihannetilanteessa tyhjilleen jäävän koulun tai muun julkisen rakennuksen kohtalo olisi mietitty pitkälle valmiiksi jo ennen kuin entiset toiminnot loppuvat.
Erityisesti Lyseon ja Cygnaeuksen kohdalla herää kysymys, onko jokainen vuosi jonka rakennukset ovat seisseet tyhjillään, ollut välttämätön.
Keskisuomalaisen toiveet olivat vähitellen toteutumassa, sillä lasten määrä keskusta-alueella alkoi 2020-luvun alussa olla vihdoin kasvussa.
Samaan aikaan Suomen suurimpien kristillisten koulujen joukkoon noussut Jyväskylän kristillinen koulu tavoitteli modernimpia ja kasvun mahdollistavia uusia tiloja. Se toimi vuoteen 2015 vuokralla Kilpisen koululla, jonka jälkeen sen toiminta siirtyi Cygnaeuksen koulun 1960-luvulla tehtyyn uudisrakennukseen. Toiveissa olivat silti modernimmat ja viihtyisämmät koulutilat. Eräänä vaihtoehtona väläytettiin 2000-luvun lopulla oman kiinteistön rakentamista esimerkiksi Jyvälän kansalaisopiston viereiselle tontille. Kasvu ja tulevaisuus olivat nyt turvattuja, sillä valtioneuvosto oli antanut vuonna 2008 koululle pysyvän toimiluvan ja mahdollisuuden laajentaa perusopetus luokkiin 7–9.
Kansalaisopistoa pyörittänyt Jyvälän Setlementti ry ei tukenut kristillisen koulun rakennushanketta Jyvälän naapuritontille, perustellen kantaansa koulun "ympäristöönsä tuomalla melulla, liikenteellä ja tilanahtaudella”. Kristillinen koulu ehti järjestää tontille ideatasoisen arkkitehtikilpailun, mutta kaupungin virkamiesjohto päätti syksyllä 2010 taipua Jyvälän ja alueen asukkaiden vastustukseen ja evätä mahdollisuuden rakentamiseen tälle paikalle. Myöhempinä vuosina kristillinen koulu oli kiinnostunut myös tyhjillään seisseistä Lyseon tiloista. Koulun näkökulmasta olennaista oli sijainti keskustassa tai sen tuntumassa, jolloin koulu olisi mahdollisimman hyvin bussireittien ulottuvilla.
Kysyntä ja tarjonta löivät vihdoin kättä keväällä 2022. Keskisuomalainen uutisoi (25.4. 2022), että yli vuosikymmenen käyttämättömänä Jyväskylän keskustassa seissyt "vaaleanpunainen kaunotar”, Cygnaeus-koulu, oli vihdoin saamassa uuden elämän. Jyväskylän Tilapalvelun kerrottiin suunnittelevan vanhan koulun mittavaa peruskorjausta, jonka myötä rakennus avattaisiin uudelleen koulukäyttöön. Peruskorjattuihin tiloihin muuttaisi vuokralaiseksi Jyväskylän kristillinen koulu. Kesäkuun alussa 2022 Jyväskylän kaupunginhallitus hyväksyikin Cygnaeuksen koulun peruskorjauksen sekä päätti samalle tontille rakennettavan uuden päiväkotikoulun. Yhteensä hankkeeseen esitettiin lähes 28 miljoonaa euroa. Päätöksellä Jyväskylän kristillinen koulu sai käyttöönsä vanhan rakennuksen, joka remontoitiin hieman yli 14 miljoonalla eurolla.
Kaupunki solmi koulun kanssa pitkäaikaisen vuokrasopimuksen, jonka perusteella koulu vastaa rakennuksen ylläpidosta ja kustannuksista. Remontti mahdollisti pitkään tavoitellun kristillisen koulun oppilasmäärän kasvun yli 300 oppilaaseen. Uuteen päiväkotikouluun varattiin puolestaan 13,6 miljoonaa euroa. Uuteen rakennukseen suunniteltiin mahtuvan reilusti yli 200 lasta. Keskisuomalainen raportoi (14.6.2022) asioista päättäneen kaupunginvaltuuston kokouksen sujuneen "suorastaan juhlavassa hengessä”. Peruskorjaus valmistuikin kevättalveen 2025 mennessä ja kevään hiihtolomaviikon aikana Jyväskylän kristillinen koulu pääsi muuttamaan uusvanhaan taloon. Kouluopetus yli kymmenen vuoden tauon jälkeen käynnistyi "Synkkarilla” jälleen 3. maaliskuuta 2025.
Rakennushistoriallisesti merkittävässä kohteessa vanha ilme säilytettiin remontin yhteydessä mahdollisimman tarkasti. Purku- ja rakennustyöt ulotettiin rungolle asti, luokkahuoneet uusittiin, alimpaan kerrokseen rakennettiin monipuoliset kotitalous- ja käsityötila ja tilojen esteettömyys sekä turvallisuus huomioitiin kaikissa yksityiskohdissa. Uutuuksia olivat myös nykyaikainen opetustekniikka, kuten kosketusnäyttötaulut. Käytävien seinille maalattiin hillittyjä sävyjä kunnioittamaan alkuperäistä värimaailmaa ja ainutlaatuiset kattomaalaukset entisöitiin. Liikuntasali jäi edelleen pieneksi, mutta koulun sijainnin keskustassa uskottiin mahdollistavat liikuntatunnit muissa tiloissa, kuten Hippoksella ja Monitoimitalolla.
Rehtori Petteri Muotka uskoi Keskisuomalaisen haastattelussa (27.2.2025) Uno Cygnaeuksen arvomaailman näkyvän uuden koulun tilaratkaisuissa ja kristillisen koulun arvopohjassa:
Pidämme hienona asiana hänellekin merkityksellisiä kristillisiä arvoja. Cygnaeuksen pedagogiassahan myös kädentaidot sekä musiikki ja liikunta olivat tärkeitä akateemisuuden ohella.
Siipirakennus vaihtuu uudisrakennukseen
Vuoden 1961 uudistarakennus, jossa kristillinen koulu oli toiminut aiempina vuosina, puretaan ja sen tilalle on määrä rakentua vuoden 2026 aikana aiempien päätösten mukaisesti uusi päiväkotikoulu. Uuteen rakennukseen on määrä siirtyä lakkautettava Mäki-Matin päiväkoti sekä Tapiolan päiväkodin ympärivuorokautinen hoito. Päiväkotikouluun sijoitetaan sen valmistuttua myös kristillisen koulun ruokasali ja keittiö sekä oppilashuolto. Tontille jää Keskikadun varteen tilaa myös mahdolliselle uudelle kerrostalolle.
Vanhan rakennuksen kohdalla ympyrä on viimein sulkeutunut. Vanha klassinen "vaaleanpunainen kaunotar” on jälleen siinä käytössä, mihin Jussi ja Toivo Paatela sen alunperin suunnittelivatkin.
Lähteet
Lehdet:
Keskisuomalainen:
Digitaalinen arkisto 2008-2025: www.ksml.fi
Internet-lähteet:
Tenhu, Taavi 2020: Cygnaeuksen koulun rakennushistoriallinen selvitys: 0629 Cygnaeuksen koulu, rakennushistoriallinen selvitys 20200428.pdf
Yle-uutiset:
Liki satavuotias Cygnaeuksen koulurakennus on pääsemässä uudelleen opetuskäyttöön Jyväskylässä | Yle