Suomen itsenäistyminen vauhditti oman lainsäädännön kirjoittamista ja oppivelvollisuuslaki säädettiin vuonna 1921. Alaluokat muodostuivat kahdesta alimmasta luokasta, joita seurasi neljä yläluokkaa, joten kansakoulu oli yhteensä kuusi vuotta. Kansakouluja oli ennen oppivelvollisuuden syntyä jo lähes neljätuhatta, mutta ne keskittyivät suurimpiin kaupunkeihin ja asutuskeskuksiin.

Laki oppivelvollisuudesta, II luku, 12 § määritteli kansakoulun luokat suuriksi: "Älköön useampaa kuin viittäkymmentä oppilasta yhdessä opetettako yläkansakoulussa, älköönkä useampaa kuin neljääkymmentä alakansakoulussa."

Rinnakkaiskoulujärjestelmän vuoksi osa oppilaista siirtyi kansakoulun neljännen luokan jälkeen oppikouluun. Se vaati sekä koulukyvykkyyttä oppilaalta että riittävää varallisuutta kodilta.

Jo vuonna 1866 Uno Cygnaeus ajatteli, että fyysisiin kurinpitomenetelmiin ei pitäisi ryhtyä, ja jos jokin pakottava tarve oli fyysiseen kuritukseen olisi se parempi tehdä silloin, kun muut oppilaat eivät olleet sitä näkemässä. Cygnaeus ei vastustanut pelkästään fyysistä väkivaltaa, vaan myös julkista nöyryyttämistä, jota tapahtui muiden oppilaiden nähden.

Fyysinen kuritus kiellettiin oppikouluissa jo 1870-luvulla, kuntien kansakouluissa vastaava kielto astui voimaan vuonna 1914. Fyysinen kuritus pysyi kuitenkin yleisenä 1950-luvulle saakka.

Cygnaeuksen koulun oppilas Taito Mörk muistelee 1920-luvun loppua:

Opettaja Katri Jalkanen päästi meitä välitunnilta sisään ja komensi jonot ojennukseen. Minä satuin vilkaisemaan sivulle ja opettaja käski minut portaille. Hän otti sormiinsa hiustukon molemmilta ohimoilta ja pyöritti niin kauan, että vedet tirisi silmiin. (Sironen 2005, 128.)

Keskustelu kurituksen tarpeesta jatkui lain säätämisen jälkeen vilkkaana. Opettajain lehdessä Tuure Norkama pohti vuonna 1939:

Nykyisin kodilla on suuremmat kasvatusoikeudet kuin koululla, niin luonnollisesti vanhemmat tuntevat itsensä tärkeämmiksi tekijöiksi kuin opettaja. Siitä syystä heidän lastaan ei käy enää kohteleminen niin kuin ennen. Koulu saa sitten yrittää, minkä se voi henkisiksi käyneillä rankaisukeinoilla. Ruumiillisen kurituksen mahtia tuskin enää voidaankaan palauttaa koulun käytettäväksi.

Jyväskylä nousi 1800-luvulla Suomen merkittävimmäksi koulukaupungiksi. Kaupunkiin perustettiin ensimmäiset suomenkieliset oppilaitokset, kuten lyseo, tyttökoulu ja kansakoulunopettajien seminaari.

1900-luvun alussa kaupungissa toimi useita kouluja, kuten seminaarin harjoituskoulu ja Puistokoulu, joka oli ensimmäinen kunnallinen kansakoulu. Myös suomenkielinen oppikoulu oli jo olemassa.

Jyväskylän väkiluku kaksinkertaistui 15 vuodessa, mikä lisäsi koulujen tarvetta. Oppivelvollisuuslain säätämisen myötä kunnille tuli velvollisuus järjestää kuusivuotinen peruskoulutus.

Jo ennen oppivelvollisuuslakia kaupunginvaltuusto perusti toimikunnan uuden kansakoulun suunnittelua varten. Koulurakennus valmistui Paatelan arkkitehtitoimiston suunitelmien mukaisesti vuosina 1923-1925 ja vastaanottokatselmus tehtiin elokuussa 1925.

Vuoden 1925 Uno Cygnaeuksen syntymäpäivän juhlallisuudet alkoivat 12. lokakuuta klo 12, jolloin kaikki kaupungin kansakoululaiset opettajiensa johdolla lauloivat yhdessä Cygnaeuksen puistossa. Cygnaeuksen patsaan ympärillä oli suomen lipuista muodostettu kunniavartio. Ensimmäisen puheen piti koulun rehtori Martti Korpilahti, joka muistutti patsaan luona vietetyn juhlahetken olevan tavallistakin suurempi, sillä se oli uuden kansakoulun vihkimisjuhlan aloitus:

"Olen varma siitä, että Uno Cygnaeus, jos hän eläisi, olisi ensimmäinen iloitsemaan sen uljaan koululinnan vuoksi, mikä on luotu meidän käytettäväksemme. Hän iloitsisi totisesti siitä, että se kaupunki, jonka pienen piirin sisällä hän niin kauan vaikutti, on nyt niin suuremmoisesti tunnustanut kansakoulutyön arvon rakentamalla sille työlle upeimman rakennuksensa. Ja ehkei hän pahentuisi siitäkään, että koulu kantaa hänen nimeään. Hän tietenkin ymmärtäisi tutussa nimessä tunnustuksen suurelle inhimilliselle ja isänmaalliselle ajatukselleen."

Cygnaeuksen koulu valmistui vuonna 1925 Jyväskylän Syrjälän torin laidalle, ja sitä pidettiin arkkitehtonisesti onnistuneena. Rakennuksen koristemaalauksista vastasi taiteilija Oskar Raja-aho, jonka työt näkyvät erityisesti portaikon kattomaalauksessa ja sisääntuloportaikon ovien yläpuolella.

Koulu otettiin käyttöön 1.9.1925 ja sen viralliset vihkiäiset pidettiin Uno Cygnaeuksen syntymäpäivänä 12.10.1925. Juhlat olivat näyttävät ja korostivat koulun merkitystä suomalaisen kansakoulutyön kunnianosoituksena.

Koulussa noudatettiin kristillissiveellistä opetussuunnitelmaa. Hiihtolomia ei vielä tunnettu, mutta oppilailla oli muutamia yksittäisiä vapaapäiviä.

Cygnaeuksen koulu kaksinkertaisti Jyväskylän kansakoulujen oppilasmäärän ja vetosi erityisesti Mäki-Matin alueen lapsiin. Koulun kasvatit muistelivat yleensä koulua arvokkaana ja opettajia yksilöllisesti oppilaista välittävinä, joskin osaa pidettiin hyvinkin ankarina. Myös ristiriidat keskikaupungilta tulevien varakkaiden perheiden ja Mäki-Matin alueen köyhälistön lasten välillä olivat näkyviä.

Cygnaeuksen koulun kattomaalaukseen valitut aiheet eivät ole summamutikassa valittuja, vaan heijastavat ajan koulujärjestelmää. Mikäli maalaukset olisi tehty ainoastaan lasten iloksi olisi maalaukseen voinut valita monta erilaista aihetta aina poika- ja tyttökirjallisuuden suurista hahmoista dinosauruksiin ja historiallisiin seikkailijoihin. Sen sijaan aiheeksi valittiin aivan toisenlaisia teemoja. Maalauksilla haettiin siis selvästi kulttuurista jatkumoa ja kansallisen identiteetin rakentamista. Jos maalaus tehtäisiin tänään tai jos maalaus olisi tehty esimerkiksi ruotsinkieliselle koululle, saattaisi koulun katto näyttää kovin erilaiselta.

Cygnaeuksen kansakoulun johtajaopettaja vuosina 1925–1938

Tunnettiin pätevänä ja asialleen omistautuneena opettajana, mutta myös ankarana kasvattajana.

• Kuoronjohtaja ja säveltäjä, "Keski-Suomen kotiseuturunoilija"

• Teki useita laulukokoelmia ja suomennoksia

• Aiheina muun muassa koti, koulu, luonto ja isänmaa.

• Tunnetuimpia sanoituksia "Keski-Suomen kotiseutulaulu" ja "Sylvian joululaulu" (suomennos)

Haastattelimme Vieno Mikkilää, Martti Korpilahden oppilasta. Hän kertoi, että Martti Korpilahti oli toimelias, oikeudenmukainen ja hänellä oli hyvä kuri ja hän opetti omia sävellyksiä. Koulua oli lauantaina.

"Itse Martti korpilahtea en unohda, ja Enni Kovalaa ja muita tovereita. Opettaja määräsi istumapaikan koon mukaan. Käsityöaineet saatiin koulusta. Martti Korpilahti avasi minulle ikkunan isänmaahan. Opettajat olivat nuoria, mutta oppilaiden mielestä he olivat vanhoja."

Lähde: Koulukärpänen 1987, Johanna Nyyssönen, Sari Eräsoja, Merja Pöytäkangas, 6 b

Cygnaeuksen koulun opettaja vuosina 1925–1930

• Äidillinen ja oppilaiden keskuudessa arvostettu

• Taitava käsitöiden harrastaja

• Osallistui myös kaupungin musiikkielämään

1930-luvun Cygnaeuksen koulussa opiskeli enimmäkseen vähävaraisten perheiden lapsia, ja koulu tunnettiin kurinalaisuudestaan sekä opettajien oikeudenmukaisuudesta.

Suomi eheytyi vielä sisällissodan jaosta, mutta politiikka ei juurikaan näkynyt koulun arjessa.

Koulu tarjosi alaluokkien lisäksi jatkokoulutusta ja ammatillista koulutusta, ja tilanahtaus johti opetukseen jopa iltamyöhään.

Oppilaiden ja opettajien välinen suhde oli pääosin lämmin, vaikka kurinpidossa käytettiin joskus ankariakin keinoja.

Jyväskylässä valmisteltiin 30. Sotasairaalan perustamista, ja sen toimipisteitä avattiin useille paikkakunnille Keski-Suomessa. Cygnaeuksen koulu toimi keskeisenä hoitopaikkana, jossa hoidettiin niin sotilaita kuin pommituksissa haavoittuneita siviilejäkin.

Jatkosodan aikana koulu jatkoi sotasairaalana ja majoitti myös saksalaisia potilaita, joiden hoito vaati erityisjärjestelyjä ja jätti pysyviä muistoja henkilökunnalle. Tilat olivat jatkuvasti liian pienet, mutta hoitoa saivat tuhannet potilaat

Koulutyö järjestettiin muissa rakennuksissa vuorolukujärjestelmällä. Sotasairaalan toiminta päättyi marraskuussa 1944 Moskovan välirauhan ehtojen mukaisesti.

Onni Pitkänen toimi opettajan mm. Koskenharjun ja Cygnaeuksen koulussa.

"Oppilaat olivat hyvin kilttejä ja innostus oli valtava. Ensimmäiset vuodet talvisodan jälkeen olivat levottomat. “Synkkarilla” oli isoja poikia, jotka eivät halunneet tulla kouluun, vaan menivät työhön. Joskus oli vaikea opettaa, kun oli levotonta."

Lähde: Koulukärpänen 1987, Teemu Göös ja Marko Tiainen, 6 b

Haastateltavana Paavo Rantanen, Cygnaeuksen koulun entinen oppilas sotavuosilta

"Olin Cygnaeuksen koulun oppilaana joukuusta 1941 toukokuun loppuun 1945, jolloin IV luokan jälkeen pyrin Jyväskyläln Lyseoon. Edellä sanomastani käy ilmi, että koulutukseni jäi vähän puutteelliseksi, sillä sodan aiheuttamien hankaluuksien vuoksi ensimmäinen lukukausi kesti vain kolme päivää aivan joulun alla.

Pysyviä haittoja opintojen lykkääntymisestä ei sentään aiheutunut, mistä voin esittää kiitokset erinomaisille opettajilleni Aino Harjamaalle ja Rauha Nikolaiselle.

Sotavuosina olimme “evakossa” Puistokadun koululla, ja muistaakseni lukuvuonna 1943–44 luokkani kävi iltavuorossa. Se merkitsi, että tulin kotiin myöhään ja jouduin syömään päivän viimeistä ateriaa yksikseni kotimme keittiössä. Herkkua ei silloin tarjottu, sillä sotavuosien aiheuttaman pulan vuoksi ruoka oli usein peräti puutteellista."

Lähde: Pinkki, Cygnaeuksen koulun sanomat 1995, s. 6–7

Johtajaopettaja Eino Tulikari oli koulutyönsä ohella tunnettu kantelemuusikko. Hänet tunnettiin myös vaativana opettajana ja johtajana.

Koulukärpäsessä esiteltiin vuonna 1987 Sakari Laitisen muistoja kouluvuosilta. Hän on aloittanut koulunkäynnin Cygnaeuksen koulussa v. 1933. 

Mieleenjäänyt henkilö kouluajalta?
– Eino Tulikari tietenkin. Hän oli opettajani kolmanella ja neljännellä luokalla. Sama opettaja asui opiskeluaikana [aloitti vuonna 1926 Jyväskylän seminaarissa] kotonani Pitkäkadulla. Eräänä yönä hän pelasti talonväen mahdolliselta häkämyrkytyksetä. Häkää oli päässyt huoneisiin, kun uuninpellit oli laitettu liian aikaisin kiinni.

Toisen maailmansodan jälkeen Cygnaeuksen koulun toiminta vilkastui, kun Jyväskylään muutti runsaasti evakkoja ja kaupungin väestönkasvu oli voimakasta.

Tilanahtaus pakotti kouluun kolmivuoro-opetukseen, ja opetusta annettiin ajoittain jopa ulkona tai varastotiloissa. 1950-luvulla kouluun rakennettiin uusi keittola ja terveydenhuoltoa kehitettiin, mutta oppilasmäärän kasvu jatkoi paineen lisäämistä.

Kuri oli tiukka, mutta oppilaat saivat myös virikkeitä kerhoista, liikunnasta ja juhlista. Koulu toimi monipuolisena oppimisympäristönä, jossa oli myös apukoulu, opettajaharjoittelua ja vilkasta kerhotoimintaa.

Haastattelu meidän koulun vahtimestarilta

Koko nimenne?
"Pentti Kalevi Hokkanen"
Kuinka kauan olette olleet koulullamme vahtimestari?
"Noin 36 ½ vuotta. [vuodesta 1950]" - -

Minkälaista oli työsi ennenvanhaan?
"Talvella oli urakkaa kovalla pakkasella. Koska lämmitysuuni oli pieni, joutui olemaan jatkuvasti yötä päivää passissa. Puita kului 15 mottia vuorokaudessa. Koulun juhlasalissa oli tulipalo vuonna 1950 ja sen sammuttaminen kesti kolme vuorokautta. Lattia jouduttiin uusimaan."

Lähde: Koulukärpänen 1987 Panu Vainio ja Mika Pyykkönen, 6 b

Koulun opettaja Elli Mantere muistelee 1950-luvun loppua

"Uskon, että lapset ovat kaikkina aikoina eri ikäkausina olleet pohjimmiltaan samanlaisia, mutta erojakin on, ennenkaikkea ulkonaisesti; vaatetuksessa, käyttäytymisessä ja suhteessa kouluun. 50-luvun loppupuolella, jolloin minä tänne tulin, oli lasten vaatetus ehkä värikkäämpää, kengät olivat vähemmän mielikuvituksellisia kuin nykyään ja tyttöjen hiukset olivat lyhyet.

Tytöillä ei ollut pitkiä housuja, vaan yleensä väljät, tummemmat vaatteet. Niissä oli aina kasvunvaraa, kun niiden piti kestää kauan ja periytyä vielä pienemmille sisaruksille. Tytöillä oli usein letit ja esiliina edessä suojaamassa mekkoja likaantumiselta. Puhtaus ei ollut samaa luokkaa kuin nykyään, ei ollut suihkuja eikä lämmintä vettä. Saunassa käytiin kerran viikossa ja silloin vaihdettiin tavallisesti vaatteet. Ero nykyaikaan oli todella suuri. Mutta reippaita oltiin. Silloin oli mahdollisuus lähteä ladulle omasta pihasta ja koulun pihaa kierrettiin hiihtäen ahkerasti kaiket välitunnit. Tunneille tultiin sitten elämää uhkuen punaposkisina."

1960-luvulla suomalaisessa koulutusjärjestelmässä tapahtui merkittäviä uudistuksia, kuten kansalaiskoulun perustaminen ja erityisopetuksen lisääntyminen, mikä näkyi myös Jyväskylän Cygnaeuksen koulun arjessa. Vaikka jatko-opetus säädettiin pakolliseksi, suuri osa suurista ikäluokista kävi silti vain kansakoulun.

Koulun vanha rakennus jäi pieneksi ja sen viereen rakennettiin uusi moderni kansalaiskoulurakennus, joka yhdistettiin vanhaan kouluun.

Opetuksen rinnalle kehittyi vilkas kerhotoiminta ja erityisopetusta annettiin mm. puhe- ja oppimisvaikeuksista kärsiville lapsille.

Perinteet säilyivät opetuksessa vahvoina, vaikka yhteiskunnassa alkoi näkyä uuden nuorisokulttuurin vaikutuksia.

Arvi Jakosuo toimi Cygnaeuksen koulun rehtorina vuosina 1966–1988 ja hänet muistetaan oikeudenmukaisena ja oppilaita arvostavana johtajana.

Karjalaislähtöinen Jakosuo koki nuoruudessaan sotavankeuden ja teki sittemmin merkittävän uran myös yhteiskunnallisena vaikuttajana Jyväskylässä.

Hänen rehtorikaudellaan koulussa käynnistettiin muun muassa musiikkiluokkatoiminta, ja hän oli aktiivinen kulttuurielämässä koko elämänsä ajan.

Kari Asikainen muistelee 3.-4.-luokkien välitunteja 1960-luvulla tämän sivuston videolla:

"Talvella meillä oli hiihtolatu, se kiersi tämän koulun tontin. Pojilla oli kova vonka siihen, että päästään hiihtämään. Opettaja sitten laski luokasta välitunnille, niin armoton ryysis että saadaan sukset jalkaan ja kuinka monta kierrosta keritään tekemään tuossa pihassa suksilla. Hiekotussysteemithän oli erilaiset silloin, ei välttämättä ollutkaan. Sitten kun mentiin takaisin luokkaan, niin voi autuas armias sitä hien määrää, joka tasottui siellä. Opettajan nenään se kävi kanssa, kun tuli pitämään tuntia. Pojat oli käyneet vähän hiihtelemässä."